PENTUJA

Täällä ilmoitamme pentuesuunnitelmista


Isosveitsinpaimenkoiran pentuja

Pennut syntyivät 25.7.2025. 
7 narttua ja 2 urosta.

 Pentuja vielä vapaana. Pennut myydään ensisijaisesti näyttelyistä kiinnostuneeseen kotiin perheenjäseneksi. 


Pentuja odotetaan syntyväksi heinäkuussa 2025😍

Mäyräkoiran pentuja

Tällä hetkellä ei suunnitteilla pentuja



Harkitessasi mäyräkoiran hankintaa, olet tervetullut käymään meillä ja tutustumaan meihin ja koiriimme.

Tavoitteemme on hankkia pennuille hyvät kodit, joissa he saavat olla osana perhettä sekä saavat toteuttaa metsästysominaisuuksiaan taipumustensa mukaan, mutta ennen kaikkea kotiin, jossa heistä pidetään hyvää huolta! Toivomme toki kasvattiemme osallistuvan kokeisiin ja näyttelyihin, mutta emme sitä vaadi.

Emme ota sitovia varauksia ennen pentujen syntymää  vastaan, mutta voimme säilyttää yhteystietosi ja tehdä varauksen pentujen synnyttyä.

Kasvattajasitoumuksen allekirjoittaneena noudatamme Suomen kennelliiton koiran kauppaa koskevia sopimuksia, jotka edellyttävät, että pennut myydään rekisteröityinä ja tunnistusmerkkittyinä. Lisäksi meillä pennut ovat ennen luovutusta eläinlääkärin tarkastamia sekä useasti madotettuja.


Luo kotisivut ilmaiseksi! Tämä verkkosivu on luotu Webnodella. Luo oma verkkosivusi ilmaiseksi tänään! Aloita